Ihan ensin täytyy sanoa, että aika huimia lukuja näyttää keränneen tuo edellinen blogipostaus. Tiedä sitten onko hyvä vai huono ja ylipäätään ihan höpöjäkö kirjoittelen mutta palattakoon takaisin sinne omalle mukavuusalueelle eli Ojangon kisaraporttiin...
Tällä kertaa ajelin yksikseni Vantaalle ja otin pappajengin mukaan, jotta niiden ei tarvinnut jäädä kotiin koko päiväksi. Tuomarina mineillä oli Jalonen ja tyrkyllä kaksi agilityrataa ja yksi hyppäri. Mä en ollut sen kummallisemmin katsonut järjestystä ja jumahdin hyppyradan reunalle opettelemaan rataa kunnes kanssakisaaja huomautti, että mini aloittivat A-kisalla, joka oli siis agilityrata. Huoh. Meille oli arpaonnettomuus arponut lähtönumeron kolmanneksi viimeisenä ja siinä radan reunalla vaan toivoin, että ratojen välissä olisi edes muutama minuutti aikaa hengähtää. No ei ollut. Hyppäriin siis sai mennä heti tutustumaan kun A-kisa pyörähti käyntiin ja kun mulle ainakin tuottaa suuria vaikeuksia pitää pakka koossa, keskityin yhteen rataan kerrallaan...
A-kisan rata ei ollut vaikea ja tehtiin nollaa aikalailla loppupäähän asti mutta kun mä olen niin huono lähtemään liikkeelle kun heitän koiran takakiertoon ja yritän persjättöä esteen edessä, että siinähän se stiplu tuli ja seuraava este väärin päin. Lisäksi Hippi loikkasi kontaktilta, joten palautin sen sinne ja toisaalta hyvä, että se tapahtui ensimmäisellä radalla, sillä pieni muistutus miten puomi tulee suorittaa kantoi sille hyppärin jälkeiselle agiradalle.
Radan jälkeen koira autoon ja kun juoksin rataan tutustumiseen, kuulin kuulutuksen "viisi minuuttia aikaa tutustua rataan". Pakko kommentoida, että aika epäreilua kun joutuu henkihieverissä juoksemaan radalta toiselle. Toki ehdin kyllä siinä tutustumisen jälkeen kävelyttää koiraa ja vetää henkeä mutta epämiellyttävää se silti oli.
Hyppäri olikin sitten kaikkea muuta kuin sujuva ja kiva. Kolme suoraa putkea rinnakkain keskellä kenttää ja ne mentiin yhteensä seitsemän kertaa... piti oikein keskittyä, että minne ja alussa ehdin jopa unohtaa radan. Loppu viimein virheitä ja sitten hylly, olisi ollut kyllä tuhannen taalan paikka olla palkinnoilla.
Koira taas vauhdilla autoon ja juoksujalkaa viimeiseen rataan tutustumiseen. Täytyy laittaa harkintaan viitsiikö enää tuonne mennä jos kaikki kisat mennään moisella sekuntiaikataululla.
Siinä Hippiä kävelyttäessä päätin, että nyt rutistetaan se nolla, maksoi mitä maksoi ja loppu viimein rutisteltiinkin nolla ja vielä sijoituksella 3./ 25. vaikka pari kaarrosta tulikin ja syntisen hidas puomi.
Palkintojenjaon jälkeen kävin vielä heittämässä koko porukan kanssa iltalenkin Ojangon maastoissa, vastaan tuli kaveri, jolla on joskus ollut göötti. Ei meinannut uskoa silmiään kun kerroin Topin olevan 12+ ja Limpun täyttävän kesällä 10.
Hippiä kävi Joensuusta asti yksi mahdollinen pennunostaja katsomassa. Mä olin kieltämättä aika käkenä, että toinen ajaa (noh, Kotkasta siis ajeli tällä kertaa) pelkästään katsomaan Hipsutinta radalla mutta toki ymmärrän ja siinä juteltiin pitkät pätkät. Tai sen mitä ratojen välissä ehdittiin. Mutta kyllähän Hippi aika murunen on. Halutessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti