Piirinmestaruuskisat Lempäälässä

Tänä vuonna oli Levekin vuoro järejstää piirinmestaruuskisat ja kun asia oli viime keväänä vähän jäänyt muiden juttujen jalkoihin (lue se oikeudenkäynti...) niin Pasi ja Eva olivat tehneet viisaan päätöksen pitää erillinen piirinmestaruuskisa rajoitetulla osanotolla. Eli vain Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestaruussäännön mukaan, vain siis kolmosluokille. Kisoissa ei siis ollut jaossa sertejä eikä sinne voinut ilmoittautua muilta alueilta ja silti minejäkin oli loppuviimein 56 koirakkoa. Mutta jaossa oli tupla sekä voittonollat ja tietty se piirinmestaruus.

Yksilökisaa tuomaroi Leena Rantamäki-Lahtinen ja hyppärillä aloitettiin. Itse menin sekä Topilla että Limpulla ja aloitin Topilla. Alku oli kohtuullisen kinkkinen, sillä heti este nro 2 oli takakiertona ja vielä ykköshypyn vieressä, eli piti ottaa koira ykköshypylta ja heti kiepauttaa se kakkosen taakse. Kakkonen siis samassa linjassa heti ykkösen vieressä. Tässä tuli aika paljon jo virheitä, mm. ykkösen rima tuli alas... Topilla onnistuin vääntämään suhteellisen helposti nolla, käskytin sitä koko ajan ja pääsin itse hyvin liikkumaan, jopa niin hyvin, että katsomon puolelta kommentoitiin etten koskaan ole juossut noin hyvin. Limpulla lähdin luokan loppupäässä, olin ehtinyt hieman jäähdytellä Topia ennen kuin laitoin sen autoon. Limpun kanssa tuli kummallinen pujotteluvirhe, suurin piirtein puolivälissä se jätti yhden välin pujottelematta. Siis mitä? Meille on tullut todella harvoin virheitä pujottelussa kesken kaiken, virheitä on tullut aloituksessa mutta todella harvoin näin... olin itsekin aivan äimän käkenä, että mitä_mitä_hä? Todennäköisesti kehuin sitä poikkeuksellisesti kesken pujottelun ja se häiriintyi siitä. Noh, korjaamiseen meni hieman aikaa eli tuloksena vitonen ja yliaikaa.

Siitä sitten koirien kanssa jäähdyttelemään ennen seuraavaa koitosta, kisat kun menivät järjestyksessä minit-medit-maksit-minit-medit-maksit ja sitten vasta joukkueet...

Agilityradalla oli sama lähtöjärjesteys ja jo rataan tutustuessa mietin keinun jälkeistä elämää, se oli khtuullisen kinkkinen kun en voi jättää kumpaakaan koiraa keinulle yksinään. Tai noh, Limpun voi jättää hieman paremmin kuin Topin. Siinä tultiin renkaalta keinulle ja suoraan edessä kaksi hyppyä ja takakiertona kolmas... Topilla menin sitten ensin ja siinä keinulla jännitti ihan järkyttävästi, että miten selviän siitä jatkosta. Ja kuinka ollakaan, sain hyvän draivin päälle vaikka hieman jäykän ja nollalla maaliin! Vau, ei yhden ainoata kontaktivirhettä vaikka kaikki kontaktit radalla. Sitten Limpulla ja enkös lähtenyt vedättämään keinulle ja koira keinusta ohi. Sitten vielä loppuradasta kämmäsin yhden sylkkärin niin, että koira hyppäsi yhden esteen väärin päin ja siitä siis hylky. Lähdin jäähdyttelylenkille koirien kanssa, Limpun jälkeenhän oli vielä vajaa 20 koiraa ja kun tulin takaisin ja porukka onnitteli, olin aivan äimän käkenä. Topi oli lopppuviimein kahdella nollalla kolmas ja siten siis piirinmestaruuspronssia. Tuli ihan puskista, kiitos kaverit!

Tässä vaiheessa alkoi jo jaloissa painaa. Kahdesti viritetyt koirat, odottamista ja neljä juostua rataa... vielä oli joukkeukisa ja siinä kävi niin, että Topi varakoirakkona joutui vielä kolmannen kerran radalle.

Limppu oli joukkueen kolmas koirakko ja Topilla lähdin ankkurina. Ville ja Sami tekivät hienot nollat joukkueradalla, joka oli siis Kari Jalosen käsialaa, mukava noin kakkosten tasoinen rata, sopiva siis epäviralliseen joukkuekisaan, missä joukkueissa oli myös ykkös- ja kakkosluokkalaisia. Limpun kanssa lähdin ensin ja kun jaloissa alkoi painaa niin fuskasin ja sain alun räpellyksen jälkeen hieman paremmin ohjattua koiraa mutta sitten putkihässäkässä tuuppasin sen kiertämään yhden putken ja siitä vitonen. Viimeisenä kun lähdin Topilla, mietin, että poikien takia on pakko tehdä nolla ja väkisin väänsin sen. Tosin maalisuoralla en ollut varma nollasta, ennen spurttia siellä oli ollut se surullisen kuuluisa puomi. Mutta kun juoksin maaliin ja halli raikui huudoista ja aplodeista, tiesin, että nolla se oli. Levekin minijoukkueeelle siis hopeaa näissä karkeloissa!

Ja mun jalat oli aivan tuusan nuuskana kun lähdin vielä viimeisen kerran jäähdyttelemään koiria. Hyvä kun pystyin liikkumaan, niin paljon sattui molempiin polviin ja tuohon vasemman jalan kantapäähän. Kun maanantaina aamulla oli aikainen lähtö Ouluun, lähdin palkintojenjaon jälkeen kohti kotia, voin sanoa, että nämä olivat yhden rankimmat kisat meidän agilityuralla ja jatkossakin kisaan korkeintaan sen neljä starttia, kuusi alkaa olla mun fysiikalle liikaa.

Mutta aivan mahtavat kisat, niin upea tunnelma ja kannustaminen, ihan kuin oltais oltu suuremmissakin kisoissa. Ja ai niin, nythän Topille siis tuplanolla ensi kesän kisoja ajatellen. Seuraavia kisoja ei ole kalenterissa mutta 29.10 mennään pyörähtämään Seinäjoen kv-näyttelyssä Topin kanssa ja samaisena iltana haetaan "WW" kotiin... jännää.