Eilisillan treenit tuntuu jaloissa. Jukolauta kun sattuu polviin, pohkeisiin ja vasemman jalan kantapää on ihan tulessa. Jo viime yönä mä kiemurtelin sängyssä kun jalkoja pakotti ja mietin, että kyllä sitä koirat loppuverkataan mutta kun viel venyttelis ittensä. Kyllä ihminen sitten osaa olla typerä! Ja silti aamulla kiskaisin korot jalkaan kun lähdin työmaalle...
Mutta, mutta... niihin treeneihin. Mä havahduin tässä ihan äskettäin sellaiseen asiaan, että mähän en ohjaa tuota koiraa kunnolla. Mä edelleen, vaikka se on viisvuotias, ohjaan sitä kuin pikkupentua, teputan ja jään paikoilleni odottamaan ja siten se sitten tekee kaarroksia ja on niin hidas, että ihan hävettää treenata tuossa ryhmässä. Varsinkin kun odotusarvot on myös meidän osalta aika korkealla. Eilenkin valkku totesi, että pitää liikkua ja juosta ja mä ohjaan Topia ihan eri draivilla kuin Limppua. Ja se oli niin totta. Heti kun lähdin reippaasti liikkelle niin johan lähti, Limppu liikkui ihan eri tempolla ja kaarroksetkaan eivät olleet niitä törkeitä lenkkejä. Huoh, koskakohan sitä osais???
Rata oli mukavan kimura, 26 esteen härdelli, missä oli pari kohtaa kun sai juosta ihan tosissaan ja sitten oli niitä härkkejä. Okserilta oli putki suoraan edessä, jonne ei menty vaan 90 asteen kulmassa käännös oikealle ja kun vastaisella kädellä otin koiran okserilta matkaan niin rima pysyi ylhäällä ja käännös oli todella hieno. Asiaa tosi ei auta jos onnistuu kerran radalla kun pitäsi onnistua toisenkin kerran ja tietysti se toinen kerta ei ottanut onnistuakseen. Limppu on siitä jännä koira, että vaikka se väsyy ja hidastuu niin kun sitä vaan vedättää niin siltä silti löytyy sitä potkua. Todennäköisesti se ei oikeasti väsy vaan se pikemmin kyllästyy siihen mun velttoiluun kun multa loppuu kunto kesken. Mutta hienosti se tulee jalkojen mukana ja irtoaa, putki oli A:n alla eikä kertaakaan yrittänytkään sinne A:lle vaan joka kerta sinkosi putkeen kun vedätin sitä. Putken jälkeen vastaisella kädellä kiinni ja vain sen kerran kun olin liian kaukana enkä ottanut sitä käteen, niin se painoi väärälle esteelle. Hieno koira.
Mitä olen mielenkiinnolla seuraillut muiden blogeja niin selvästi meiltä puuttuu se selvä suunnitelma syksyn osalta. Omien koulutettavien osalle mä kyllä mietin niiden vahvuuksia ja heikkouksia ja sitten treenataan niitä vaiketakin juttuja, mm. yksi totesi kesällä kun aloitti kisaamisen, että ei ne ykkösten radat olekaan niin vaikeita, treeneissä on vaikeampia harjoituksia. Niinpä, omalta osalta vois käydä sitä samaa keskustelua siellä oman pään sisällä. Juu, kisoihin ilmoittelen ja kalenteriin laitan merkintöjä mutta se ei ole varsinainen suunnitelma. Osittain tietysti tämä palkkatyö haittaa harrastamista, reissuja on syksylle aika paljon tiedossa ja ne vaan on hoidettava... onneksi on noi koiranhoitajat, ilman heitä mä olisin ihan lirissä. Ja sitten tietty se yksi asia vaivaa mieltä ja keskittymistä. Mutta se lienee sen yhden tarkoituskin...
Mutta ihanaa kun tulee talvi! Mä olen niin talvi-ihminen ja odotan jo lunta ja pakkasia kun voi koirien kanssa kahlata hangessa ja puuterilumi vaan pöllyää kun koirat kirmaa. Ja niiden ilmeestä näkee, että ne tykkää siitä. Vaikka ennen niitä talven puuterilumikelejä onkin syksy, niin mikään ei ole niin mahtava tunne kun lenkkeillä metsässä, missä lehdet vaihtaa väriä, sade kastelee ja siellä tuoksuu syksy, ihan erilaista kun kesällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti