yleisesti treenaamisesta...

Tässä viime aikoina on ollut kovastikin juttua yleisellä tasolla agilitykoirien vammoista, vauroista ja rikkoutumisesta, joten päätimpa avautua aiheesta koska mua nyppii, että se rikkoutuminen on itsestäänselvyys tietyissä piireissä. Erityisesti näissä gööttipiireissä tuntuu olevan muutamia henkilöitä, jotka jaksavat vatvoa agilityn vaarallisuudesta ja kyllähän se osittain totta onkin jos koiralla (oli se sitten göötti tai joku muu koira...) treenataan monta kertaa viikossa rankkoja treenejä, treenien suunnitelmallisuus puuttuu ja tehdään kovaa ja korkealta tai treenataan pitkiä aikoja. Koiran alkulämmittely ja loppujäähdyttely on puutteelista tai olosuhteet on surkeat.

Me taidettiin Hipin kanssa saada ihan erityiskauhistus aikaan kun kirjoitin vielä artikkelin Göötti -lehteen koskien Pirkanmaan aluevalmennusta. Kukaan ei kehdannut tulla kysymään suoraan vaan piti juoruilla ja kauhistella selän takana, että "nyt se treenaa 8kk ikäisen pennun kanssa agilityä!". Niitä samoja treenejä ja asioita ole purkanut myös tänne blogiin. Rimoja nostetiin maltillisesti, alkuun treenattiin ilman rimoja tai pumpeilla, keppejä alettiin harjoittelemaan vasta vuoden ikäisenä ja niitäkin todella maltillisesti, ensimmäisen kerran Hippi teki A-esteen jouluna 2012 (vuosi tuli täyteen syyskuussa 2012). Mutta minkäs sille mahtaa jos luetun ymmärtämisessä on vaikeuksia?

Omalle harjoittelulle on kaiken perusta ollut aina ja tulee aina olemaan se hyväkuntoinen ja tasapainoinen koira, joka hankitaan ensisijaisesti lemmiksiksi ja lenkkikaveriksi. Harrastukset on plussaa ja bonusta. Vahinkoja sattuu mutta tarkoitus on treenata koiralla niin, että se kestää sinne eläkepäiviin asti terveenä ja eläkkeelläkin kävelee neljällä omalla jalalla ilman kipuja. So simple. Tämä on siis punainen lanka, jota olen noudattanut alusta alkaen. Se, että Limppu loukkasi polvensa, ei ollut pelkästään agilityn syytä vaikka varmasti se oli viimeinen niitti ja voitte vaan kuvitella, että tästä asiasta itseäni olen soimannut monta kertaa. Tosin jos joku haluaa osoitella sormella, niin siitä vaan jos siitä tulee hyvä mieli. Mutta saanen muistuttaa, että Limppu voi nykyään hyvin, se lenkkeilee muun lauman jatkeena ja treenailee tokoa ja on siinä vielä kaiken lisäksi aika hyvä.

Limppu Alasjärven jäällä helmikuussa 2014.

Kun laji muuttuu koko ajan teknisemmäksi ja vaativammaksi, tulee jossain vaiheessa eteen tilanne, missä on itse pohdittava sitä kokonaisuutta. Kun vuonna 2004 aloitin agilityn Topin kanssa, oli meillä treenit kerran viikossa, talvella usein pitkä tauko koska lumihangessa ei voinut treenata ja talvella kisojakin huomattavasti vähemmän. Silloin saattoi ajaa pitkiäkin matkoja kisoihin, jotka olivat maneeseissa tai muuten kylmissä halleissa. Tämä päivänä on eri juttu ja jos sitä haluaisi, niin kisojahan olisi vaikka vuoden jokaiselle viikonlopulle. Mutta on ne olosuhteetkin parantuneet, eli ei voi sanoa asioiden olleen silloin aikoinaan paljon paremmin. Toki nykyään radat ovat teknisempiä ja kun kärjessä paljon koirakoita, niin vauhti kasvaa ja kasvaa... se jääkin sitten ohjaajan valinnaksi, että mitä, milloin ja missä.

Joten tästä pääsen siihen varsinaiseen murmutukseen, eli agilitykoiran fyysiseen ja henkiseen kuntoon. Missä kunnossa sinun koirasi on?

Meillä tosiaan lenkkeillään paljon vaikka olenkin työssä käyvä ihminen. Joka päivä tehdään vähintään tunnin mittainen iltalenkki, keleistä riippuen se on joko remmilenkki kävelyteitä tai pururataa pitkin tai metsälenkki vapaana juosten. Viikonloppuisin ja lomilla sitten lenkkeillään enemmän ja mun ns. normilenkki kiertää osan matkaa kävelytietä pitkin ja sitten osan matkaa saavat koirat juosta vapaana. Ja tuon hyvän fyysisen kunnon saavuttamiseksi se koira tarvitsee erilaista liikuntaa, se tarvitsee niitä tasaisella sykkeellä tehtäviä remmilenkkejä, missä koira ravaa eteenpäin mutta myös niitä juoksulenkkejä, missä pistetään tassua niin maan pirusti toisen eteen. Meidän lenkit eivät todellakaan ole korttelin ympäri kiertämistä, missä saattaa ihan pelkän 400m matkaan kulua tunti vaan meillä mennään sellaisella tahdilla, että jopa hihnanpää hengästyy. Mitä olen sport trackeriä pitänyt päällä, niin keskivauhti on ollut 4km/h maksimivauhdin ollessa jopa 8km/h!

"Ota kiinni jos saat"

Leena Piiran luennolla oli puhetta, että koira tarvitsee stressistä palautumiseen kolme päivää. Ja tästä syystä itse pyrin aina pitämään välipäivä treenaamisesta. Kesäisin meillä on ollut 6-8 viikon totaalitauko treeneistä ja kisoista ja yleensä talvellekin tulee väliviikkoja kun ei treenata johtuen pääsääntöisesti mun töistä mutta myös koirien huoltoviikkoja eli fysioterapiaa.

Ja mitä tulee niihin treeneihin, niin lämmittely- ja jäähdyttelylenkit ovat usein sen 20-30 min mittaisia ja kun olen nyt vuoden verran juottanut Hipillekin FitDogin palautusjuomaa, tuumasi viimeksi fysioterapeuttimme, että koira ei ole ollenkaan hapoilla. Onko syynä se palautusjuoma vai yleisesti juominen, en osaa sanoa. Vai se jäähdyttelylenkin pituus mutta koska Hippi on hieman huono juomaan treeneissä niin olen tämän jauheen ansiosta saanut sen juomaan paremmin, joten sillä linjalla jatketaan. Jos koiran tulisi keskimäärin juoda 1dl/kg niin Hipille se olisi siis 1,3l vettä ja rasituksessa enemmän... mulla on kotona 1,5l vetoinen juomakuppi, jonka täytän aamulla ja illalla (ja lisäilen illalla tarpeen mukaan sinne vettä). Kun siitä juo kolme koiraa niin voi heittämällä sanoa, että rasituksessa Hippi on saatava juomaan ylimääräistä. Meidän rutiineihin on aina kuulunut treenipäivinä se, että jäähdyttelen treenipaikalla koiran ja sen lisäksi käyn vielä illalla lyhyen 20-30 min pissatuslenkin ennen ruuan antamista. Kellonajalla ei ole väliä, viimeksi maanantaina tulin kotiin Haukkuvaaran kerran kuussa valmennuksesta klo 22 ja siitä sitten vielä puoli tuntia kävelyä. Ei muuten ollut ohjaajallakaan jumissa takareisi tahi pakara.

Nämä ovat siis puhaasti harrastajan ajatuksia. Saa olla eri mieltä.

Hippi reilu 2v.