Lauantaina ajeltiin Lahteen kv-koiranäyttelyyn... kyllä joo, minä näyttelyssä. Näitäkin välillä tapahtuu mutta ilmeisen harvoin sillä ensin pääovien sisäpuolella joku koputtaa olkapäähän ja toteaa, että "ihan heti en olisi uskonut suhun täällä törmäävän" ja kehän laidalla, "mitä? Oletko säkin täällä?". Jep, ihan hirveän usein ei meitä tuolla kehän laidalla näe. Mutta olin ilmoittanut Hipin avoimeen luokkaan, tuomarina Leni Finne eikä oikeastaan mitään ideaa mistä tyypistä tykkää mutta kun samalla tein päivävisiitin porukoille niin samallahan tuo meni.
Hippi sai ihan ok arvostelun ja oli Erittäin Hiano, eli EH siis ja avoimen luokan neljäs, joten lähdettiin sitten samantien kohti pippuripihvilounasta. Siinä siis syy liukenemiseeni näyttelypaikalta eikä se, ettei me pärjätty. Mä tiedän, että Hippi ei koskaan tule olemaan näyttelykehien kehäkettu eikä sen tarvitsekaan. Jos se nyt sattuu saamaan vielä pari sertiä niin ihan ok mutta me ei todellakaan niitä lähdetä näyttely näyttelyn perään yrittämään sillä ilmoittautumismaksut alkaa olla aika huimia! Samalla rahalla nimittäin juoksee kolme agilitystarttia ja saa vielä pullakahvit päälle. Mukavaa silti oli, kiva nähdä tuttuja ja jutella... mistä muustakaan kuin agilitystä!
Täytyy tähän väliin mainita, että Topin ihana poika Rocky ja omistaja Daniel ovat kovasti innostuneita agilitystä ja vaikka heillä ei tavoitteet olekaan kisakentillä, niin kauhean kiva kun ovat löytäneet myös agilityn ilon.
Sunnuntaina oli sitten Hipin ensimmäiset kolmosluokan startit ja mä en voi käsittää, miten mua jännitti aamulla. Koira osaa, minä osaan ja ne on vaan ratoja ja silti olin ihan kauhusta jäykkänä kun saavuin kisapaikalle. Hipillähän on ollut lähtöongelmaa, se alkoi tässä muutama kuukausi sitten treeenissä tehdä sitä, että se jäi ensin istumaan mutta kun otin yhden askeleen niin se lähti jalkojen mukana, aloitti sen pyörimisen, haukkui ja puri mua. Argh! Ne, jotka olette nähneet sen Riihimäen kisavideon, tiedätte mistä puhun. Noh, siihen sitten panostettiin treeneissä ja viime viikolla näytti jo ihan lupaavalta mutta sitten... eilen se homma räjähti käsiin.
Kisa 1, agilityrata, tuomarina uusi tuomari Reetta Mäkelä. Rata oli kiva, siinä oli pari kinkkisempää kohtaa mutta se ei suinkaan ollut mahdoton tehtävä, pariin kohtaan suunnittelin sylkkärin, muuten ihan perusohjausta. Hippi riehuu lähdössä niin, että me saadaan jo toinen pillin vihellys ja mulla hermo pettää, että annan sen tulla ilman lupaa ekan etseen yli. Ohjaus katoaa sen samantien ja pääsen juuri ja juuri aloituksesta ja A/ putkierotteluansasta kun sylkkäri tulee myöhässä ja koira kiertää esteen. Sain sen vielä korjattua joten kuten ja matka jatkuu kunnes puomin jälkeen taas sylkkäri ja se niin auttamattoman myöhässä ja huolimaton, että koira kiertää esteen ja hyppää sen väärästä suunnasta. Hylky toiseksi viimeisellä esteellä ja mulla kierrokset niin korkealla, että pysähdyn ja koira on täysin hallitsematon riehuessaan. Hippi vielä sinkaisi radalle kun en heti saanut sitä kytkettyä vaikka seuraava oli jo saanut lähtövihellyksen. Voin kertoa, että mua nolotti ja otti päähän. Oma toiminta siis, ei koiran. Munhan olisi pitänyt vaan jatkaa koska Hippihän teki juuri niin kuin mä ohjasin. Jäähdyttelylenkillä soimasin taas itseäni kun aina jaksan muistuttaa koulutettaville, että vaikka tulee virhe niin asenteella maaliin asti ja palkka koiralle, koska koirahan tekee just niin kuin ohjaaja näyttää.
Huoh.
Sitten hyppäri. Sama tuomari, helppo rata. Rataan tutustumisessa jo opettelin alun kahdella tavalla, vaihtoehto a) koira jää lähtöön ja vaihtoehto b) lentävä lähtö. Lähdin molemmille radoille siten, että meitä ennen oli n. 20 koirakkoa, joten otin Hipin autosta lämmittelyyn ja sitten verkkaesteille, kieltämättä hieman painostin sitä pysymään lähdössä ja sitten vein sen radalle... joo, ei paljon auttanut lähtöharjoittelu verkkaesteillä, sillä ihan yhtä kaaosta koko lähtö, joten tein päätöksen ottaa sen lentävänä. Rata lähti rullaamaan kohtuullisen hyvin kunnes takakulmassa se tuli yhden esteen ohi koska lähdin omalla liikeellä vetämään sitä poispäin hyppylinjalta. Hylky siis mutta nyt vedin maaliin asti kuin olisi tehty nollaa, loppupalkka ja jäähdyttelylenkille.
Noh, kieltämättä vähän harmitti mutta minkäs sille mahtaa. Koira on vielä kovin nuori ja kun se on aika kiihkeä niin mitäpä muuta voi olettaa kun jonkun kerran olen antanut sen tulla kisoissa lähdöstä ilman lupaa niin tässä tulos. Peiliin saa katsoa, jälleen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti