agilityn SM-kisat Oulussa

Ollaan kotona suhteellisen rankan rutistuksen jälkeen. Päällimmäisenä mahtava fiilis vaikka ihan kaikki ei natsannutkaan kohdilleen. Kuitenkin tehtiin perjantaina nollat sekä agility- että hyppyradoilta ja siten plakkarissa tupla ensivuotta ajatellen. Lauantaina tumpeloitiin joukkuerata mutta sunnuntaina nolla ja paikka finaaliin. Takana pari huonosti nukuttua yötä, tuhannen ajettua kilometriä, kahvia ja karkkia :)

Perjantaina aamusta lähdettiin liikkeelle kun Milla ja koirat olivat saapuneet Tampereelle jo torstaina illalla. Yhden pysähdyksen taktiikalla mentiin ja välietappi pidettiin suunnilleen puolivälissä matkaa eli Viitasaarella. Lyhyehkö lenkki koirien kanssa (Hippi yllättäen yritti taas uimaan sen ihanan lätäkön ääressä, missä sijaitsee Viitasaaren ABC) ja sitten ruokaa kitusiin, Oulussa oltiin yhdeltä.

Mä aloin pystyttämään leiriä ja siitä se homma sitten lähti pelittämään. Kisat alkoivat hyppiksellä ja mineillä tuomarina oli Berglund. Kohtuullisen kinkkinen rata tai siltä se ainakin vaikutti mutta Hipin kanssa nolla ja loppuviimein sijoituksella 15./ 126. Tuumasin siinä vain, että tämähän näyttää kohtuulliselta sunnuntaita ajatellen. Uskoin itsekin, että puhtaalla ratasuorituksella ollaan finaalissa.

Agilityrata oli Viitaniemen käsialaa enkä ollut katsellut sitä medien aikana mitenkään erikoisen tarkasti. Ilmeisesti poikkeuksellisen paljon virheitä kepeillä mutta en ajatellut asiaa sen tarkemmin. Hipin kanssa muuten tosi hyvä rata mutta kepeiltä virhe, joka jäi kaivelemaan. Vuodatin aiheesta parille tutulle, Hippi kun harvemmin tekee kepeillä virheitä... Lähdin siitä sitten suorituksen jälkeen lenkille, olimme ensimmäisen tutustumisryhmän loppupäässä ja kun palasin takaisin, oli radalla keppien vaihto-operaatio. Kepit olivat tulleet tehtaalta ja ne olivat sääntöjen vastaiset. Hippi oli siis liukastunut väärällä puolella olevaan tukijalkaan ja siksi se tuli kepeiltä pois kesken. Kanssakisaaja kysyi, että hyväksytkö, että kesken radan vaihdetaan kepit toisille edullisemmiksi ja luonnollisesti totesin, että ei. Huikkasin sitten tuomarille, että eihän tämä näin voi mennä ja sain vastauksen, että kaikki, jotka ovat tehneet kepeillä virheen, saavat uusia luokan lopussa ja luonnollisesti otin mahdollisuuden vastaan. Uusinnassa kepit puhtaasti ja muutenkin puhdas rata, joten tuplanollahan siitä pläjähti. Hipin sijoitus oli 30./ 148. eli ihan ok, loppuradalta vähän pääsi kaartamaan mutta muuten kohtuullinen suoritus.

Sari Eskelisen ottamia kuvia Hipistä perjantailta.

Sitten hotellille, iltapalaa ja suihkun jälkeen vielä koirien lenkki ja untenmaille. Hippi nukkui kovin levottomasti yön ja meidän huone oli käytävän päässä, missä oli ulko-ovi ja luonnollisesti kun siitä porukka kulki, puhisi Hippi läpi yön.

Aamulla ei onneksi tarvinnut olla kukonlaulun aikaan kisapaikalla, sillä sekä Milla että minä oltiin joukkueiden kolmansia eli rataan tutustuminen vasta puolen päivän hujakoilla. Joukkuekisassa tuomarina oli Pertti Siimes ja rata oli kohtuullisen jouheva muutamalla kinkkisellä kohdalla. Pirkun ykköskoira oli tehnyt nollan ja kakkoskoirakko oli varma suorittaja mutta kuten näissä tuppaa käymään, pienestä on homma kiinni ja joukkue koostuu neljästä koirakosta ja kolmen tulos lasketaan. Itse lähdin radalle tekemään sitä nolla mutta hutiloin ja Hippi tuli ensin puomista ohi, korjasin koska ajattelin, että tulos on saatava, tässä vaiheessa kun alla oli se nolla ja hylky. Mutta mitä vielä, renkaan jälkeen katosi rytmi ja sitten se kosahti hylätyn suorituksen puolelle.

Jälkikäteen mietin, että Hippi oli varmaan tosi väsynyt sen huonosti nukutun yön vuoksi ja se ei ollut oikein kuulolla alkuunkaan. Itsekin saa peiliin katsoa koska ohjasin sitä sitten tolkuttoman huonosti sen jälkeen kun aloin yrittämään sitä tulosta... Noh, tällä tavalla tänä vuonna ja ensi vuosi on taas uusi vuosi.

Lauantaina illalla käytiin vielä Oulun keskustassa syömässä ja lenkitettiin koirat Nallikarilla. Tyypit olivat niin puhki, että koko revohka nukkui läpi yön todella sikeästi.

Sunnuntaina aamusta piti olla ajoissa pelipaikalla koska lähdimme numerolla 21 ja ensimmäisessä tutustumisryhmässä. Rata oli Mika Moilasen ja se oli todella yksinkertainen, suoraviivainen ja helppo juoksurata. Ainoastaan piti osata rytmittää ja aika monella näki virheitä kohdissa missä olisi pitänyt odottaa, että koira hakee esteen. Hipille nolla ja -3 ja jotain oli aika, joten finaalipaikka oli varmistettuna.

Koko päivä menikin sitten kisapaikalla, onneksi kisaamassa oli tuttuja ja kavereita, joten melkein siinä minien radan vierellä tuli hengailtua. Minien finaali alkoi vasta viiden jälkeen, joten Hipin kanssa otettiin mm. päikkäreita autossa (huom. takaloosteri auvoimena :o) ). Pitkä päivä se oli mutta siinä maksien finaalin aikaan aloin keräämään uudestaan tsemppiä päälle. Norjalaisen tuomarin, Jan Egil Eiden rata oli todella loistava. Se ei ollut helppo mutta se oli suoritettavissa. Siinä piti mennä ja luottaa koiraan ja saatoin jopa joutua radan reunalta soittamaan yhden puhelun, joka alkoi... Oletko koneen äärellä? Kato minien rataa, miten teen alun?

Minien finaalirata, tuomari Jan Eigl Eide.

Mutta sain mahtavan tsempin päälle ja siinä lähtökarsinassa tuli jälleen se sama tunne, jonka olen joskus aikaisemminkin kokenut... me ollaan yhtä ja se on maailman upein asia. Mä en välittänyt viikonlopun muusta draamasta, en väsymyksestä, en painavista ja kremppaavista jaloista. Mä välitin vain meistä ja siinä Hippiä silittäessä olin niin kiitollinen tuosta kisakaverista.

Rata ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan mutta hitokseen vauhdikas rata se oli. Puomilta tuli vitonen kun vedätin ja A:n jälkeen esteestä ohi ja korjaukseen hukkui aikaa. Ihanneaika oli tiukka eikä tuon esteen ohituksen vuoksi ollut mitään toivoa päästä aikaan mutta sellainen finaalin tuleekin olla. Lähtöpaikalta 43 kun startattiin, ehdin näkemään vielä loput huikeat suoritukset. Ja lopuksi kun kaikki olivat startanneet ja mestarit selvillä, leirin purkaminen ja auton pakkaus, koirien ulkoilutus ja auton keula kohti kotia.

Tampereelle saavuttiin hieman ennen kahta ja puoli kolmen aikaan painoin pään tyynyyn Hipin käpertyessä viereen. Oli hyvät kisat. Nyt jäädään tauolle agilitystä ja tehdään ihan muita juttuja. Kesän mittaan kisaillaan jonkun kerran ja jonkun verran, käydään vähän pomppimassa esteitä jos jaksetaan ja lenkkeillään pitkin poikin maita ja mantuja. Ehkä jopa Ruotsin puolellakin.