flow...

Wikipedia: Flow-kokemuksessa ihminen paneutuu koko kapasiteetillaan keskittyneesti tavoitteelliseen toimintaan sulkien kaiken muun tietoisuudestaan. Flow lisää psyyken sisäistä vahvuutta ja kompleksisuutta ihmisen saadessa todellisuuskuvansa järjestykseen ja hallintaan. Optimaalinen flow-kokemus syntyy, kun ihmisen taidot vastaavat käsillä olevaa haastetta ja hän on kiinnostuneesti paneutunut ko. aktiviteettiin. Csíkszentmihályi on tutkimuksissaan todennut ihmisten olevan onnellisimmillaan juuri tällaisina hetkinä elämässään.

Viime aikojen agilitymasennus, kiire töissä ja kaikki mahdollinen ja mahdoton säätäminen ei ennakoinut kovin kaksista tulosta lauantaina Seinäjoella, jonne siis lähdettiin tyyppien kasvattajan kanssa Lagun kisoihin. Aamulla puhelin herätti klo 5.30 kun 6.45 sitten istuttiin autossa matkalla kohti pohjanmaata... molemmat pohdittiin ääneen, että hulluja me kyllä ollaan. Olis ollut niin paljon mukavampaa kaivautua peittoihin ja jatkaa unta.

Mutta noh, kisoihin siis. Tuomarina kolmosluokilla oli Timo Teileri. Näitä uusia, itse olen Timon radoilla ollut joskus hänen harjoitteluaikanaan ja mielikuva oli, että ihan suoraviivaisia ratoja. Medit aloittelivat mutta koska kisajärjestys oli perinteinen (medi-nimi-maksi-medi-mini-maksi) niin oltiin jo medien aikaan kisapaikalla.

Koirat lenkille, sitten radan reunalle seuraamaan medejä ja jossain vaiheessa kävin ottamassa Hipin kanssa hieman keppejä ja keinua verkkaesteillä. Olin juuri viemässä koiraa takaisin autoon kun joku huikkasi, että rataantutustuminen alkaa ihan just. Hieman tuli kiire mutta ehdin kun pistin juoksuksi. Onneksi Hippi lähti aika alkupäässä mutta siten, että rataantutustumisen jälkeen ehti hyvin hakea koiran ja rauhoittaa sen... niin, meillä on edelleen tuo vireongelma.

Ensimmäinen rata oli agilityrata ja jännitin alkua todella paljon, sen verran kimura se oli. Putki oli A:n alla ja tunnetusti Hippi ei ole putki-A -erottelussa parhaimmillaan. Sain sen kuitenkin handlattua pienen kaarroksen kautta ja matka jatkui... keppejä jännitin myös, että tuleeko se sieltä kesken pois vai ei. Ja tästä syystä ohjasin lepsusti keppien jälkeen, joten hyppy väärältä puolelta ja hylky. Poikkeuksena aikaisempiin hylkyratoihin sain kuitenkin melko heti rytmistä kiinni ja tehtiin tosi mallikas loppurata aivan superhienolla keinulla.

Maksien jälkeen alettiin rakentamaan hyppyrataa ja se näytti aika mielenkiintoiselta... osa mediohjaajista valitteli, että rata oli kauhea mutta tietoisesti suljin kaiken napinan korvistani ja keskityin vain luomaan sitä kolmannen asteen yhteyttä Hippiin. Kävelytin sitä hallin ympäristössä ja vaadin kontaktia. Tosin kun otin sen autosta rataantutustumisen jälkeen, oli se taas oma itsensä, vire todella korkealla. Yritin silti vain ja ainoastaan keskittyä yhdessä tekemiseen ja radalle lähtiessäni yht' äkkiä kaikki muut hävisivät mielestä. En nähnyt yleisöä, en tuomaria pillinvihellyksen jälkeen, ohjasin vain Hippiä esteeltä toiselle ja se fiilis oli upea. Maaliin juostessani tiesin, että nolla se ainakin oli ja lähdin siitä samantien jäähdyttelemään koiraa ja juottamaan sitä.

Ihan luokan loppupuolella menin halliin katsomaan tuloksia ja yllätyin sillä Hippi oli luokassa toisena vaikka pari kovaa menijää oli jo mennyt, tosin osa oli vielä menemättä. Ajassa Hipa ei ollut hävinnyt emälleen kuin pari sekuntia vaikka se ei oikeasti tuntunut sellaiselta radalta, että varsinaisen kovaa olisi menty. Loppuviimein siinä sitten kävi niin, että Hippi oli sijoituksella 2./ 27. ja ensimmäinen hyppyserti. Tik_tak.

Oli aika hieno fiilis. Ei niinkään sen sertin takia (tai joo, ehkä vähän...) vaan pikemmin sen henkeä salpaavan tunteen ja fiiliksen vuoksi mitä me yhdessä koettiin radalla.

Kuva Lea Nissinen.