No joo, kisapaikalle saavuin illalla kun siellä vielä käytiin perjantaina kisoja, iskin teltan pystyyn ja lähdin Sirpan kanssa hotellille, eli jaettiin huone kera viiden koiran. Olis pitänyt vaan etukäteen selvittää, sillä Lappeenrannan Cumuluksessa ei ole ilmastointia ja huone oli vähintään yhtä kuuma kuin 60 asteinen sauna. Ou jee... koirille ruokaa, siideri naamaan, suihkuun ja alakertaan syömään.Mä olin töissä päivällä syönyt megalomaanisen kokoisen lohisalaatin ja ouoli yhdentoista aikaan illalla alkoi olla jo hieman nälkä... ruokailun päätteeksi koirat vielä lenkille ja sitten nukkumaan sen mitä pystyi. Eka yö meinaan meni siihen kun joku pojista liikahti niin kelpietytöt sanoi mur... noh, onneksi yö nro. 2 meni toisin, pojat ei enää murinoista välittäneet tai sitten kelpietytöt eivät jaksaneet enää välittää.
Lauantaina kisapaikalla piti olla kohtuullisen ajoissa, sillä kolmosten rataantutustuminen C-kisaan, mikä oli siis avoimen sm-kisan karsintarata, oli 9.30. Lämpötila alkoi huidella jo siinä vaiheessa lähellä kolmeakymmentä ja kisapaikallahan ei ollut varjon varjoa... onneksi olin ottanut teltan mukaan, mikä oli jo edellisenä iltana viritetty paikoileen ja siellä pojilla oli omat häkit missä ne sitten köllöttelivät varjossa. Ei muuta kun koiria ensin lenkille läheiseen metsään ja sitten tutustumaan rataan. Tuomarina tällä karsintaradalla oli Allan Mattson ja rata oli kohtuullisen mukava, aika juoksemista sai esitellä ja pari pahaa kohtaa, mm. keppien aloitus mutta ihan suoritettavissa. Topin kanssa startattiin ensimmäisten 30 sakissa, kisaajia oli ilmoittautunut 126 ja loppuviimein starttasi 116 koirakkoa.
Noh, keli ehkä hieman vaikutti Topin vauhtiin ja tehtiin kuin tehtiinkin todellinen kankinolla ja hieman ihanneajan alle. Ohjaaja oli lähkädyksissä ja koira oli läkähdyksissä... ei muuta kun vesipaljuille ja koira vatsaa myöten viileään veteen. Tulospalvelu kun oli mitä oli niin siinä sai sitten jännittää oikeastaan melkein sinne yhteen asti, että oltiinko me finaalissa vai ei. Avoimessa sm-kisassa kolmosista pääsee finaaliin 25 koirakkoa ja finaali aloitetaan ns. puhtaalta pöydältä, sillä ensimmäisen radan tuloksia ei huomioida muuten kuin paremmuusjärejstyksessä 25 parasta pääsee jatkoon ja samalla se on käänteinen lähtöjärjestys. Topin kanssa oltiin 19. ko. kisassa, joten jatkopaikka lunastettuna jos kolmanteen kertaan.
Ennen finaalin alkua viilentelin Topia vesipaljussa ja pidin häkin päälle kylmää, märkää pyyhettä. Ja kulkihan se, ihan eri tavalla kuin aamulla. Harmillisesti ensimmäinen rima tuli alas kun koira yritti varastaa ja sitten puomilta kontaktivirhe mutta loppuviimein sijoitus 22. tässä avoimessa sm-kisassa. Noh, on se tyhjää parempi vaikka olis kyllä voinut olla paljon parempi suoritus meiltä.
Kuvat Tanja Malmberg, kiitos_kiitos kuvien ottamisesta, sen verran sivuhuomautusta, että oli todella harmi, ettei enempää kuvaajia näkynyt, sillä yleensä Agirodusta saa kuvia aika läjän mutta tänä vuonna en ole vielä löytänyt kuin nämä kaksi kuvaa Topista radalla. Ja harmi, että tuossa ensimmäisessä kuvassa on ohjaajan takamus tiellä mutta näkee kyllä selvästi, että kontaktille osutaan...
En ollut ilmoittanut Topia päivän viimeiseen kisaan koska toivon, että me ollaan avoimen finaalissa ja kolme rataa noissa olosuhteissa olisi ollut meille liikaa. Silti jäin kisapaikalle seuraamaan kuinka kv-kisassa kävi ja kisan jälkeen jäin vielä vaunualueelle grillaamaan kun Evakin ilmestyi paikan päälle sunnuntain joukkuekisaa varten.
Sunnuntaina aamusta totesin, että oli tullut lauantaina saatua hieman aurinkoa sillä olkapäät huusivat hoosiannaa kirkuvan punaisina. No ei auta itku markkinoilla, vois varmaan hoitaa itseään edes puoliksi niin hyvin kuin koiria kisapaikalla. Ei muuta kun paitaa päälle ja kisapaikalle. Aamu näytti siltä, että mun olisi ex_tempore kisattava Rysällä, Eva oli edellisiltana hankkinut itselleen pienoisen itseaiheutetun huonon olon mutta onneksi Eva keräsi luunsa kasaan ja sinnitteli aloradan Rysän kanssa. Loppuviimeinen gööttien alojoukkue oli 5. yhdeksän joukkueen joukossa, ihan mallisuoritus sanon minä. Kisaavissa meillä sitten ei enää ollutkaan kuin kaksi joukkuetta ja toisenkin suoritus hylättiin koska yksi koirakko vaihdettiin ilman lupaa. Mä haluasin tietää, että mistä se saatiin selville? Kävikö joku kertomassa vai mitä tapahtui? Sen verran kritisoin tätä, että kun kyseessä on epävirallinen hupikisa ja joukkue on vajaa niin miksi, miksi hitossa ei voida ottaa siihen kisaamaan koirakkoa joka joka tapauksessa on ilmestynyt paikan päälle ja haluaa kisata. Ei jumalauta mä en tajua tuota meininkiä! Tämä on ollut aikaisempinakin vuosina tapetilla ja kritisoitu kun kuitenkin kyseessä on vain epävirallinen kisa. Ihmiset ajavat satojen kilometrien päästä kyseistä kisaa varten, kuten nytkin sunnuntain joukkuekisaan saapui kaksi (!) ohjaajaa pääkapunkiseudulta vain tätä varten. Ja sitten heidän suortuksensa hylätään koska säännöt ovat niin järjettömät.
Ja tästä syytä minä äänestän tulevaisuudessa jaloillani enkä lähde mukaan seuraavaan Agirotuun. Ja oikestastaan puolet mielipahasta tuli tästä joukkuekisan sählingistä ja toinen puolikas joukkueiden kokoamisesta ja siihen liittyneestä draamasta. Niin surkuhupaisia piirteitä sai aikaan se, että ajattelin juniorijoukkueen olevan hyvä juttu ja positiivinen ja niille junioireille mukava kun kaikki joukkueen jäsenet ovat junnuikäisiä. Millaista peeärrää olisi saatu näinkin pienelle rodulle ja vielä juniorijoukkueen muodossa? Mutta ei, piti sitten saada sankokaupalla sontaa niskaan sähköpostissa ja sitten vielä jälkikäteen kuulin, että puhelimitse oli haukuttu allekirjoittanut selän takana. Mulla on kohtuullisen pitkä pinna mutta nyt se meni ja sen tulette huomaamaan...
Onneksi päivän pelasti Cimillan shelttitiimin joukkuerata kun kisattiin kokoonpanolla Suvi ja Watti, Sami ja Viiru, allekirjoittanut ja The Syrjähyppy sekä Suvi ja Ohmi. Itse olin ensimmäistä kertaa kunnolla sheltin puikoissa ja voi vitsit Kallea oli hieno ohjata. Kiitos Kaisa kun sain lainata Kallea retkelle mukaan. Yksi vitonen tuli mutkaputkelta kun Kalle kääntyi putkessa, toki se kääntyi kun kutsuin sitä koko ajan enkä hakenut putken suulta. Mutta muuten sai pinkoa ihan hiki hatussa kun taskuraketti kiiti pitkin rataa... sijoitus oli 18. joukkueelle Viiru's Team, jossa siis Viiru ja Viirun lapsi Ohmi ja Viirun lapsenlapset Kalle ja Watti. Mukavaa oli.
Lappeenrannasta siirryin siten pariksi päiväksi Hämeeseen ja tiistaina kotiin... kiirettä ei siis ollut koska nyt me ollaan kesälomalla!
Helteistä kesää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti