Ulkona on mustaa, märkää ja pimeää. Töistä tultuani ei ehdi lenkittää koiria vapaana metsässä vaan on tallustettava kävelyteitä pitkin koirat kytkettyinä. Ei täällä oikein tonne pimeään metsään uskalla mennä, siellä kun liikkuu kaikenlaista porukkaa... Ja mä olen niin väsynyt tähän kaikkeen, että tekis mieli mennä peiton alle talviunille ja herätä kun päivä alkaa pitenemään ja iltaisinkin on valoisaa.
Ja jotta asiat eivät voisi mennä enää huonommin on Limpun oikea takajalka oireillut. Niin. Se kyllä lenkillä käyttää sitä mutta seisoessaan paikallaan keventää sitä, nousee makuulta ihan normaalisti mutta hypätessään sohvalta alas ei tukeudu siihen oikeaan takajalkaan. Ja eläinlääkärit eivät tiedä mikä siinä on... Noh, tänään tutkitaan taas jälleen kerran ja ens viikolla Elina hoitaa sitä, sitten taas levätään ja katsellaan. Treenattu sen kanssa ei ole sitten marraskuun puolivälin ja lenkkeillytkin se on hihnassa, muutaman kerran vapaana ja mun sydän itkee verta kun joudun sitä lenkittämään kytkettynä. Koira nimittäin nauttii juostessaan vapaana aivan valtavasti! Sen koko olemus muuttuu metsässä, sen ilme on iloinen ja pirteä, se ei ole yhtään kärttyisen oloinen kun se pääsee Hippiä karkuun ja se juoksee sydämensä kyllyydestä. Liekö se vapaana juokseminen sitten aiheuttanut sen, ettei jalka ole parantunut niin nopeasti kuin silloin viime kevättalvena? Tiedä sitten...
Mutta viime helmikuussa Jyväskylässä Mikko Marttisen ottamia kuvia Limpusta radalla... laji, josta koira nauttii ja siksi mua surettaa kun se ei pääse sitä tekemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti